maanantai 17. lokakuuta 2011

Oppimistavoitteet

Valitsin tämän kyseisen kurssin, valitettavasti, ainoastaan otsikon perusteella. Tosin intensiiviviikon kurssitarjonnan niukkuus ei kyllä ainakaan vaikeuttanut kurssivalinnassa. Suoritan liiketalouden koulutusohjelmaa kahden vuoden valmistumisnopeudella, joten opintopisteiden kerääminen niitä tarjottaessa ei jää minulta huomaamatta. Pientä huolta näin kurssin alkuu aiheuttaa ehdoton halveksuntani bloggaamista ja bloggareita kohtaan. Arvomaailmaani ei mitenkään mahdu ajatus siitä, että kuka tahansa voi jakaa mielipiteitään ja ohjata muiden henkilöiden toimintaa pelkästää oman itsetuntonsa pönkittämiseksi - vapaasti. Varsinkin, kun yhteiskunta on luonut kyseiselle toiminnalle mediaseksikkään imagon sekä mahdollisuuden nousta mitättömyydestä suuren yhteisön tietoon vain istumalla kotona tietokoneen ääressä sepustamalla ties mitä turhanpäiväisyyksiä blogiinsa. Seuraan siis innolla, miten tämä kurssi mullistaa tajuntaani ja muokkaa arvojani!

3 kommenttia:

  1. Vallilan Sodexho näytti tarjontansa kalapuikoilla ja kuivilla perunoilla.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän näillä kriteereillä voi mainiosti kurssivalintoja tehdä. Silloin on vain pakotettava itsensä innostumaan jopa asioista, jotka synnyttävät ristiriitaisia ajatuksia. Mutta kukapa tietää, vaikka löytäisit itsestäsi sisäisen bloggaajan. :-D

    VastaaPoista
  3. Täällä myös toinen onnellinen hyvän ruoan ystävä. Perinteinen ja konstailematon italialainen maalaiskeittiö tarjoaa ruokaa parhaimmillaan.

    Blogikommentistasi olen tosin eri mieltä. Minusta on mainiota, että ihmisille on tarjolla mahdollisuus jakaa itseään kiinnostavaa tietoa ja samasta aiheesta kiinnostuneilla puolestaan mahdollisuus sitä etsiä. Kaikkihan perustuu vapaaehtoisuuteen. Eikä kai kuitenkaan jokainen intohimoinen oman alansa harrastaja jaa muille tietoa ihan vain itsetuntonsa pönkittämiseksi? Ja toisaalta, vaikka se olisikin joidenkin perimmäinen motiivi, niin se heille suotakoon. Ei se ole pois keneltäkään ; )

    T

    VastaaPoista